Äiti, tässä on liikaa suolaa

Vietimme lasten ja mieheni kanssa ylläriviikonlopun ihan vaan naapurikylässä, Caribian kylpylässä. Reissu oli totaaliylläri pettyneille lapsille, jotka olivat kovin odottaneet Tampereen reissua, joka valitettavasti peruuntui. Vasta hotellin hississä tytöt yhtäkkiä tajusi 🙂 ”Jäädäänkö me tänne yöksi??? Oikeastiko?”.

Olemme aina tykänneet tehdä välillä ylläreitä, vaikka tietysti perusarki on sitä kaikkein tärkeintä. Olen kotona jo viidettä vuotta lasten kanssa. En koskaan kuvitellut itseäni kotiäidiksi, mutta joskus elämä kuljettaa ihan pyytämättä. Vaikka toisaalta nykyään tiedän paremmin. Saan juuri sitä mitä pyydän… Pyrin olemaan niin hyvä äiti kuin vain pystyn, mutta yksi asia varsinkin minulla on ollut todella suuri heikkous.

Valitettavasti tämä heikkous on ollut ruoka. Oma ruokailuni koostui kahdesta juustoleivästä ja kahvista aamulla, sama setti lounaalla, päivällisen tein ennenkin päivittäin ja se syötiin aina kun mahdollista yhdessä. Iltapalaa en itse syönyt ennen koskaan (paitsi tietty sitten napostelin koko illan).

Jo ensimmäinen CellReset muutti kaiken! Aloin syömään vähintään neljä ruokaa päivässä ja valmisruoat jäivät kauppaan. Aivan mahtavaa, koko perheelle. Tottakai on päiviä jolloin ”herkutellaan” perinteisesti, mutta ne ovat harvassa. Jälkiruoaksi pyydetään taateleita tai rusinoita, suklaavalinta koko perheelle on mahdollisimman tumma (usein miehen itsetekemää raakasuklaata) ja karkkeja pari kertaa kuussa ostaessa itsevalitut irtokarkkipussit on hyvin pieniä.

Tänään pidin itse herkuttelureissun jälkeen tasapainottavan valkoisen päivän. Eli pelkkää proteiinia, ei lainkaan suolaa tai sokeria. Tein perheelle lounaaksi hyvän keiton. Itselle paistelin kananpalasia, jotka maustoin suolattomalla currylla, cayennepippurilla, kanelilla ja rakuunalla. Päivälliseksi paistoin perheelle Naapurin kananpojan valmiiksimaustetut Savu-Chili broilerinkoivet. Nämä on ainoita valmismaustettuja tuotteita joita edelleen käytämme, mausteet vaikuttaa olevan kunnossa (lukuunottamatta suola).

Vanhempi tyttäreni ei pystynytkään tuota valmismaustettua tuotetta syömään, koska se oli liian suolaista 🙂 Hän siis söi kanssani suolatonta kanaa, joka ei todellakaan ole mautonta vaikka siltä voi kuulostaakin. Ihanaa kun maistaa muutakin kuin suolan…

Olen niin onnellinen että olen saanut muutettua perheeni ruokailutottumukset täysin uusiksi. En olisi sitä varmastikaan ilman CellResettiä tehnyt. Päätös lähteä putsaamaan kroppaa oli yksi parhaista päätöksistä ikinä! Helppoa, tehokasta ja miellyttävää.

Heti kun kroppa peilissä ei miellytä (naama kukkii, vatsa pömpottää tms) pidän valkoisen päivän tai useamman ja olen taas tavoitteessani. SUPER! En voi muuta kuin suositella sydämeni pohjasta.

Tiistaina 24.11.2015 meillä on Turussa ihan mahtava luennoitsija vierailulla. Tule nyt vihdoin kuuntelemaan mistä tässä huippujutussa on kyse ja tee itsellesi hyvää. Ainoa asia mitä voit menettää on reilu tunti elämästäsi, mutta voit saada paljon. Terveyttä, hyvinvointia, energiaa, kauneutta ja halutessasi vaikka uuden ammatin auttamalla toisia voimaan upeasti.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s