Miksi olen itsenäinen FitLine- ja BeautyLine -edustaja?

Viime päivinä olen saanut lukea asiattomia kirjoituksia minusta. Asioita, joita ei oltu tarkoitettu silmilleni mutta tottakai ne näin, useankin ihmisen ansiosta. Syy kirjoituksiin on niin yksinkertainen, että kutsuin järjestämääni tapahtumaan FB-kaverilistaltani ihmisiä 🙂

Olen siis kotiäiti-yrittäjä. Äitiyslomalla aloitin yrittäjyyden kotikutsumyyjänä. Menestyin hyvin ja tykkäsin työstä, mutta lopetin sen löydettyäni mielenkiintoisen amerikkalaisen kosmetiikkabrändin. Pärjäsin hyvin siinäkin, mutta kokeiltuani laadukkaita ravintolisiä, kiinnostukseni ulkoiseen hoitoon väheni ja kiinnostukseni kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin kasvoi.

Julkaisin fb:ssä sivuillani kuvan, jossa näkyi vahingossa yksi vanhan firman tuote. Ja se kuulemma ”katkaisi kamelin selän”. Minusta oli kuulemma paljon valitettu ylälinjaan. Kukaan ei minulle puhunut että olisin häirinnyt jonkun elämää 😂

Niinpä sain amerikkalaiselta yritykseltä viestin että minun on valittava. Vastasin samantien että valintani on selvä, valitsen ehdottomasti  PM Internationalin, ja olen siis itsenäinen FitLine-ja BeautyLine -edustaja.

Miksi valintani oli selvä? Ensimmäinen ja tärkein syy on tottakai tuotteet. Tuotteet, jotka ovat muuttaneet elämäni. Minun terveyden, mutta myös perheeni. Mennyttä on imeytymishäiriöt, ihottumat, allergiat, univaikeudet, väsymys yms. Vaikkei tuotteet hoida sairauksia, terve kroppa toimii oikein.

Toinen suuri syy on asiakastyytyväisyys. Ennen lähes jokainen asiakas lopetti tilaukset heti, kun pystyi. Nykyään lopettajat on todella harvassa. Tottakai niitäkin on! Mutta useimmat kestotilauksen keskeyttäjät pistää kestotilauksen takaisin päälle tai tilaavat tuotteita itse suoraan tukusta kuukausittain. Tilaaminen on helppoa suomenkielisen asiakaspalvelun ansiosta (tai suoraan omilta sivuilta).

Kolmas syy on ihmiset. Tiimissäni on ihanan tyytyväisiä ihmisiä. Moni on saanut terveytensä kuntoon ja jatkuvasti useampi ja useampi saa myös tuloja siitä, että auttaa tuttaviaankin voimaan hyvin. Ketään ei painosteta puhumaan asiasta, jokainen tekee päätöksen itse. Mutta useimmille tulee jossain vaiheessa tarve auttaa muitakin. Ja markkinointityöstähän yritys maksaa suoraan niille, jotka markkinoinnin hoitavat eli käyttäjille.

Neljäs tärkeä syy on myös ihmiset, mutta tällä kertaa ihmiset, joilta saan työhöni tukea. Olen päivittäin tekemisissä ihmisten kanssa, jotka ovat tätä työtä tehneet ammatikseen useamman kymmenen vuotta. Taloudellisesti heillä ei olisi enää mitään syytä auttaa minua / muita, mutta auttaminen on vaan tässä työssä niin voimakkaasti se juttu, että sitä tehdään aina. Olen päässyt henkilökohtaiseen mentorointiin, jonka avulla olen kasvanut ihmisenä aivan valtavasti.

Viides syy on tapahtumat. Pääsin ennen järjestämään tapahtumia ja puhumaan, wuhuu! Nykyäänkin toki järjestän omia tapahtumia ja pääsen puhumaan. Mutta tärkeintä on, että pääsen osallistumaan upeisiin tapahtumiin Suomessa. On isoja juttuja Finlandia-talossa ja keskikokoisia Turussa, Tampereella, Vantaalla yms ja pieniä vaikka ja missä. Meininki on fiksua, ei mitään hurmosta ja glooriaa. Olenpa tässä muutaman viikon päästä menossa firman piikkiin käväisemään Saksassakin ❤️

Kuudes syy on tietty itse yritys. PM International on toiminut Suomessa vuodesta 1997 ja toimii nykyään 40 eri maassa. Kaikkiin maihin on toimitusmahdollisuus, ei-avattuihin maihin toimitukset hoidetaan Saksasta. Markkinointijärjestelmä on todettu lailliseksi Saksan korkeimmassa hallintaoikeudessa. Tuotteet tehdään GMP-standardin mukaan lääketehtaassa. Kaikki tuotteet on Kölnin listalla eli ehdottomasti doping-vapaita ja niitä tutkitaan jatkuvasti pistokokein. Tuotekehitystä tehdään jatkuvasti. Tuotteilla on yli 40 patenttia. Yritys on jokaisessa maassa perheyritys ja maksaa yli puolet tuloista ulos jälleenmyyjille.

Nämä nyt on ensimmäiset syyt mitkä tuli mieleen. Olen niin onnellinen nykyään ja se kuulemma suorastaan paistaa minusta ulos kun puhun tuotteista. Kiitos Leena että kerroit minulle tuotteista silloin marraskuussa 2014!

Kun sinäkin haluat kuulla lisää, tutustu ensin tuotteisiin ja yritykseen sivuillani ja soita minulle 0404138481 (Jenni). Voit toki myös olla yhteydessä FB:n kautta.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s