Miksi FitLine, edelleen <3

Kulunut vuosi on ollut elämässäni aika erilainen kuin muutama aiempi vuosi. Olen kohdannut vastoinkäymisiä niin henkilökohtaisessa elämässäni kuin liiketoiminnassani. Muutamat ihmiset ovat jostain käsittämättömästä syystä lähteneet sotapolulle edustamaani yritystä (ja aika montaa muutakin) kohtaan, täysin ilman syytä. Ihmissuhderintamalla on ollut yllättäviä haasteita, jotka toki ovat kasvattaneet minua ja opettaneet paljon uutta. Kaikessa on aina opetus, joskus se on vaan vaikeampi löytää.

Nämä vastoinkäymiset ovat saaneet minut ajattelemaan, miettimään ja kyseenalaistamaan. Voisiko nuo hyökkääjät ollakin oikeassa? Onko minut aivopesty? Olenko tyhmä? Siksi olen tänne blogiinkin kirjoitellut vähemmän. En ole vaan tiennyt mitä kirjoittaisin. Olen ollut pahasti hukassa ja hakoteillä.

black and white blank challenge connect
Photo by Pixabay on Pexels.com

Näitä aikoja tarvitaaan. Ihan kaikessa kehityksessä, kasvussa ja uuden oppimisessa tulee vastoinkäymisiä. Tilanteet ei yleensä ole ongelmia. Oma asenne ja suhtautuminen on se joka ratkaisee, miten asiat kehittyvät. Minä tiedän, että hyökkääjät ovat mielestään oikeassa. Minä tiedän ettei tuotteitamme saa markkinoida terveysväittämillä. Minä tiedän että tuotteemme ovat kalliimpia kuin markkinoiden halvimmat yksittäiset tuotteet (mutta huomattavasti halvempia kuin vastaavanlaatuiset tuotteet kun käytät kaikkea mitä optimaalisetissä saat). Minä tiedän ettei minua ole aivopesty. Minä tiedän etten ole tyhmä.

Minä tiedän sen, että voin erittäin hyvin ja se on suurelta osin FitLinen ansiota.

Tapasin viikonloppuna Saksassa paljon ihmisiä ympäri maailman, jotka ovat muuttaneet terveytensä ja elämänsä FitLine-tuotteiden avulla. Jokainen on ottanut riskin ja kokeillut ja huomannut jotain. Tapasin myös paljon ihmisiä tuotteiden takana. Tuotekehitystiimiä, yrityksen johtoa, ihmisiä, jotka ovat olleet mukana toiminnassa aivan alusta asti, 25 vuotta siis. Kuulin vastoinkäymisistä, haasteista ja erityisesti onnistumisista mitä näihin vuosiin on mahtunut. Näin onnenkyyneleitä ja iloa, onnistumisia ja puhdasta rakkautta. Keskityin olennaiseen ja unohdin jälleen kuvata useimmat kohtaamiset, mutta tässä pieni kooste muutamasta tapaamisesta ❤ ❤ ❤

Puhdasta rakkautta näkyi erityisesti yrityksen perustajan Rolf Sorgin ja hänen vaimonsa Vicky Sorgin puheissa. Rolf kertoi yksityiskohtaisesti (ehkä hieman liiankin) yrityksen historiasta. Kunnioitus, jota hän on vuosien aikana saanut, on jotain aivan uskomatonta ja erittäin ymmärrettävää. Yksi koskettavimmista tarinoista oli Japanin prinssi Fushimin tuotekokemus. Hän oli aikanaan kutsunut Rolfin vieraaksi kiittääkseen PM Internationalin tarjoamasta tuesta tsunamikriisissä. Sen tapaamisen ansiosta prinssi otti FitLine-tuotteet käyttöön ja kertoi edelleen pelaavansa golfia päivittäin 86-vuoden iässä ja kiittävänsä upeasta terveydestään FitLine-tuotteita ❤

Vicky puolestaan toimii yrityksemme hyväntekeväisyyslähettiläänä. Hän kertoi matkoistaan ympäri maailmaa kummilastemme luona. Yrityksellä on tällä hetkellä 1300 kummilasta World Visionin kautta ja olemme siis ylivoimaisesti suurin yksittäinen tukija. Jokaisesta myydystä tuotteesta menee osa suoraan World Visionille. Tämän vuoden tavoite on lisätä kummilasten määrää jälleen 500:lla ja sitä kautta saammekin ensimmäisenä maailmassa täysin oman kehitettävän alueen, jonka kehitysprojektin rahoitamme suoraan. Katso täältä video Vickyn yhdestä matkasta 🙂 Synttärilahjat ja juhlat on meidän ihan oma projekti perushyväntekeväisyyden lisäksi.

IMG_4663

Sen lisäksi että yrityksellä on arvot, talous ja kaikki muukin kunnossa, tärkeintä on toki tuotteet. Tuotteet, jotka on turvallisia, tutkittuja ja ennenkaikkea toimivia. Niin helppoja ja hyödyllisiä että niitä haluaa käyttää, joka päivä, koko elämänsä. Tuotteet, jotka tuovat paljon enemmän lisäarvoa elämään kuin vievät rahaa pankkitililtä. Tuotteet, joita kehitetään, parannetaan ja tutkitaan paljon enemmän kuin olisi tarve. Tuotteet, jotka oikeasti auttavat meistä jokaista. Meistä jokaista, joka haluaa pitää itsensä terveenä ja hyvinvoivana, joka päivä. Näiden kuluneiden 25 vuoden aikana tuotteet ovat kehittyneet huimasti ja edelleen uutta kehitetään.

Lauantaina julkaistiin uusi tuote FitLine-tuoteperheeseen sekä FitLine Skin -tuoteperheeseen, joka aiemmin tunnettiin nimellä BeautyLine. Nyt on vihdoin saatu oikeudet FitLine-tuotemerkkiin myös kosmetiikkapuolella ja saadaan brändit yhdistettyä 🙂

Uusi FitLine-tuote on vegaaninen Omega3 -öljy, jossa on hyödynnetty meidän omaa microsolve-teknologiaa. Microsolven ansiosta öljy imeytyy tutkitusti huomattavasti paremmin, tässä tapauksessa lisää soluissa olevaa DHA:n määrää kuusinkertaiseksi, pelkkä öljy ilman microsolvea lisäsi DHA:ta vain kaksinkertaiseksi. Öljyssä käytetyt mikrolevät kasvatetaan GMP-standardin mukaisissa kasvihuoneissa, joten tämä on öljy myös sinulle, joka olet huolissasi ympäristön saastumisesta ja saasteiden kertymisestä kalaan ja krilleihin joista omega 3 yleensä valmistetaan. Valmistuksessa käytetään luonnollista fermentointia. Upea tuote, ihan jokaiselle, mutta erityisesti toki vegaaneille ja muille, jotka eivät kalaa halua tai pysty käyttämään.

IMG_4665

FitLine Skin on kokonaan uusi tuotesarja, mutta sieltä julkaistiin nyt ensimmäisenä uudistunut Ultimate Young -tehohoito. Kolmessa minuutissa saat näkyvät tulokset ihon juonteiden siliämisessä. Tulokset säilyvät jopa kahdeksan tuntia. Itse käytän Ultimate Youngia juhlameikin viimeistelyssä. Kohta tosin saanen ottaa sen päivittäiseen käyttöön kun 40-vuotisjuhlat lähestyvät ❤ Uusi tuote on edellistä vielä tehokkaampi ja se mukautuu ihonsävyyn paremmin. Käytettävyyteen on myös panostettu. Uusia tuotteita sarjaan on tulossa, mutta nyt ensimmäisenä kaikki BeautyLine-tuotteet muuttavat brändiä.

IMG_4659

Tuotteiden, yrityksen ja arvojen lisäksi tärkein syy on tottakai IHMISET! Viime vuonna olimme Saksassa oikeastaan kahdestaan, nyt oli ihan omastakin tiimistä mukana kolme ihanaa naista. Kiitos Mirel, Sabina ja Satu että tulitte ❤ Heidän lisäksi kaikki muut ihanat ympäri maailman. Osaan olen tutustunut Suomessa, osaan Maltalla, osaan viime kesänä Saksassa, osaan Facebookissa. Kaikki ihania persoonia, rakastavia ja avoimia ja lämpimiä. Me kaikki kaipaamme hyväksyntää omana itsenämme ja sitä saat FitLine-jengissä. Saat olla sitä mitä olet ja kelpaat. Saat apua ja tukea kun kaipaat mutta mitään sinun ei ole pakko tehdä. Vaikka haluat vaan käyttää itseksesi tuotteita etkä kertoa niistä kenellekään muulle, olet enemmän kuin tervetullut kaikkiin yrityksen tilaisuuksiin oppimaan lisää tuotteista ja siitä, miten voit niiden avulla voida aina vaan paremmin. Huomenna käynnistyy kesän 2018 Roadshow, mainos alla. Tule rohkeasti paikalle!

IMG_4656

Raudanpuute

Mulla on nyt meneillään hieman suurempi terveysprojekti. Sain diagnoosin vakavasta raudanpuutteesta ilman anemiaa (papereissa kyllä diagnoosina raudanpuuteanemia, mutta koska hemoglobiini on kunnossa, anemia ei ole oikea termi) ja sitä nyt hoidellaan kuntoon. Syy tilanteeseeni on selkeä. Olen lisääntymisikäinen nainen, joka ei halua sotkea kroppaansa hormoneilla eli kuukautiset tulee kellontarkasti. Sen lisäksi olen synnyttänyt kaksi ihanaa tytärtä ja vielä kaiken tämän päälle luovuttanut ahkerasti verta (unohtaen rautatankkauksen siihen päälle pari kertaa…).

Raudanpuute huomattiin ”vahingossa”. Kävin Cityterveydessä (nyk. Synlab) laajoissa verikokeissa ihan vaan siksi, että kuulen paljon kauhistelua siitä, miten pienet pitoisuudet Fitskuissa on. Kuulen myös kauhistelua siitä, miten käytän ruokavaliossani rasvaa. Monet ovat olleet sitä mieltä että pakko on vaikuttaa niin maksaan, munuaisiin kuin kolesteroliinkin ja kaikista vitamiineista on varmasti puutetta. Eipä ollut 🙂 Kaikki muut arvot oli täysin kunnossa.

Varastorauta oli niin matala että käytännössä sitä ei ollut jäljellä enää lainkaan. Olen lukenut Facebookissa raudanpuute-ryhmässä miten muut voi näillä samoilla arvoilla… Ovat totaaliväsyneitä, eivät jaksa mitään, elämä on aivan kauheaa. Mulla oireena sanojen unohtelu toisinaan, keskittymiskyvyn heikkous, palantunne kurkussa ja hengästyminen kävellessä joskus… Kiitos Fitskujen, yksi puute ei ole vienyt elämältäni pohjaa ❤ ❤ ❤ Terveys on kokonaisvaltainen asia!

Vakava raudanpuute vaivaa jopa 40% lisääntymisikäisistä naisista. Usein kuukautisten aiheuttamaa rautavajetta ei saada täytettyä vuotojen välillä. Hemoglobiini on huono raudanpuutteen indikaattori. Jotta todellinen tilanne saadaan selville, on testattava monia eri asioita. Facebookissa on ryhmä nimeltään Raudanpuute, jossa on paljon tietoa ja keskustelua aiheesta. Osa lääkäreistä pitää piilevää raudanpuutetta humpuukina…. Älä aloita rautatankkausta ominpäin, syy on aina selvitettävä. Itsekin olen menossa parin viikon päästä keliakiatesteihin samalla kun ferritiinin nousu kontrolloidaan.

Nyt seuraan mielenkiinnolla mitä tapahtuu kun rautavarastotkin saadaan kuntoon. Hemoglobiini on ollut kokoajan hyvä, muutenhan en olisi saanutkaan luovuttaa verta. Muista huolehtia terveydestäsi ja myös välillä selvittää mitä pinnan alle kuuluu. Fitskut huolehtii kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista ja terveydestä, mutta jos jostain syystä tulee joku vakava puutostilanne, se täytyy hoitaa kuntoon. Milloin sinä olet viimeksi käynyt verikokeissa?

Kun tämän kirjoituksen julkaisin, sain monia yksityisviestejä joissa kyseltiin miten käytän Fitskuja rautatankkauksen tukena. Tässä kaikille yhteisesti vastaus. Käytän nyt siis todella suurta määrää rautaa väliaikaisesti lääkärin ohjeistuksella, älä tee tätä ilman hoito-ohjetta ammattilaiselta! Herään aamulla klo 7, otan heti 100 mg Retaferin Nivelkunnon kanssa (1 tl, 3 dl vettä). Jossain vaiheessa aamua otan 3 mittaa Activizea. Aamupalan syön vasta kun olen vienyt tytöt kouluun eli ysin jälkeen. Usein aamupalan tärkein osa on jugge, joka pitää suoliston bakteerikannan kunnossa. Monesti teen ravitsevan pirtelön juggesta ja jostain ProShape-jauheesta. Päivällä otan seuraavan 100 mg Retaferin Basicsin kanssa. Päivällisen syön noin klo 18 ja kolmannen raudan sitten pari tuntia sen jälkeen Solunsuojan kanssa. Restoraten otan muutama tunti viimeisen raudan jälkeen.

Ihanaa että kevät on jo niin lähellä! Nauti jokaisesta päivästä ja huolehdi terveydestäsi. Itse lähden nyt huolehtimaan henkisestä hyvinvoinnista 1,5 h lempeään joogaan ❤

Täältä voit lukea aiheesta lisää minuakin hoitavan lääkärin kirjoittamana (linkki).

Päivitys 31.5.2018 Wow, mikä muutos olossa ❤ En mä tajunnutkaan missä sumussa olin elänyt. Nykyään pysyn keskusteluissa paremmin kärryillä kun pystyn keskittymään enkä  hengästy kävellessä. Palantunnetta ei ole ollut ollenkaan. Kävin kontrollilabroissa ja hyvin on rauta imeytynyt! Ferritiini nyt 65,4 (lähtötilanne 28). Tästä jatketaan 200 mg / päivä, kontrolli taas syyskuussa.

Helpotusta arkeen ja painonhallintaan

Kuka meistä ei vielä tiedä kuinka kuuluu syödä? Muutaman tunnin välein, värikästä, itsetehtyä puhdasta ruokaa. Lisäaineita vältellen, mikrot ja makrot kohdillaan. Mikroaaltouunia viimeiseen asti välttäen tottakai. Ei leipää, ei eineksiä eikä ainakaan pikaruokaa. Useita ruoka-aineita ei saa missään tapauksessa lämmittää uudestaan. Hävikkiäkään ei tietty saa tulla, aina pitää onnistua tekemään juuri oikea määrä ruokaa joka maistuu kaikille…

Todellisuuskin varmasti monilla menee noin. Ja siinä ehditään vielä urheilemaankin päivittäin ja lukemaan kirjoja ja kehittämään itseään. Mutta kaikilla ei resurssit riitä, ainakaan ihan joka päivä.

On olemassa ihmisiä joilla mielenkiinto lopahtaa jossain vaiheessa jos sitä koskaan onkaan. Aamiainen ja lounas korvataan leivällä ja kahvilla, päivällinen syödään koska syötävä on ja iltapala skipataan ettei vaan lihota. Ja silti paino vaan nousee. Tai ruokailuajat on kunnossa, mutta laatu pettää tai toisinpäin. Olo on huono, paino nousee ja kroppa ei tunnu omalta. Vaatteet kinnaa ja jotain tarttis tehdä muttei huvita.

On helppo sanoa että ota vaan itseäsi niskasta kiinni ja syö oikein. Meillä on onneksi ollut jo pitkään hyvä, helppo ja toimiva apuväline CellRESET, aineenvaihduntaohjelma joka alkaa 28 päivän puhdistusjaksolla. Sitä seuraa 1-3 kk:n optimointivaihe jonka jälkeen onkin jo opittu uudet elämäntavat. CellRESET toimii ja on edelleen ihan super, mutta nyt haluan kertoa jostain vähän muusta.

ProShape-ateriankorvikkeet on olleet meillä valikoimissa jo pitkään. Olen itse suhtautunut niihin hyvin skeptisesti. Kyllähän se on oikea ruoka mitä ihmisen pitää syödä eikä mitään pirtelöitä! Kyllä jokainen nyt ruokaa ehtii laittamaan! Tai sitten ei…

Jouduin laskeutumaan norsunluutornistani kun terveys romahti. Ruokahalu ja voimat oli nollissa niin ei hirveästi jaksanut miettiä tai edes syödä. Samoihin aikoihin FB:ssa oli kovaa rummutusta ProShape-tuotteista koska uusi maku oli tulossa / tuli markkinoille. Olin toki aiemminkin silloin tällöin tuotteita käyttänyt, mutta vasta nyt kaikkien näiden vuosien jälkeen oikeasti tajuan tuotteiden hyödyn!

IMG_2582

ProShape All-in-1 tuoteperheeseen kuuluu monta pirtelöä ja patukkaa. Kyseessä ei ole siis mitkään proteiinipirtelöt ja -patukat, vaan ihan täysipainoiset ateriat. Aterioita voi käyttää perinteisen ruoan korvaamiseen kiireessä tai painonhallintaan ja -pudottamiseen. Itse päätät mitä teet, ohjeet kaikkeen löytyy.

Tuotteet on turvallisia ja terveellisiä käyttää, voit periaatteessa vaikka kuukauden ajan syödä pelkkiä ProShape All-in-1 -tuotteita. Se nyt ei tietty ole tavoitetilanne 🙂 Mutta mahdollista.

Laihduttaessa korvaat ensin kahden päivän ajan kaikki päivän kolme ateriaa ProShape-tuotteilla (aamiainen, lounas ja päivällinen). Päivät 3-7 korvaat aamiaisen ja päivällisen ProShapella ja syöt lounaaksi vähähiilarista ruokaa. Päivät 8-28 syöt päivälliseksi aina ProShapen ja syöt aamiaisen ja lounaan vähähiilarista ruokaa tai jos haluat nopeampia tuloksia, korvaat myös aamiaisen ProShapella. Tarkat ohjeet saat kun lataat puhelimeesi maksuttoman FitLine-sovelluksen.

Miksi ProShape? ProShape-tuotteet, kuten muutkin FitLine- ja BeautyLine -tuotteet, on tarkan ja huolellisen tuotekehityksen tulos. Tasapainoinen ja terveellinen ruokavalio ja järkevät elämäntavat on tottakai aina terveyden perusta, mutta ravintolisät tukevat terveyttä siinä sivussa. ProShape-tuotteissa on useita hyödyllisiä ainesosia, jotka auttavat sinua pääsemään lähemmäs tavoitettasi.

Kuidut (vehnäkuitu, kaurakuitu) pitävät sinut pitkään kylläisenä ja huolehtivat suolistosi hyvinvoinnista. Proteiini (maito/soijaproteiini, heraproteiini) auttaa myös nälänhillitsemisessä ja pitää lihakset kunnossa (muista myös riittävä lihaskuntotreeni) jotta rasva palaa. Vihreä kahvipapu-uute on noussut USAssa yhdeksi suosituimmaksi painonhallintavalmisteeksi. Tutkimusten mukaan se mm. heikentää rasvan imeytymistä ja edistää rasvan tehokasta palamista. Vihreä Mate-uute puolestaan vähentää nälän tunnetta ja poistaa ylimääräistä nestettä. Mukana on toki paljon muitakin tehoaineita kuten nokkosuute, papaijajauhe sekä reilusti tarpeellisia vitamiineja ja hivenaineita (mukaanlukien jodi). Maku tuotteisiin tulee luonnollisista aineista (vähärasvainen kaakaojauhe, banaanijauhe, Bourbon-vanilja jne).

Parasta omasta mielestäni on tuotteiden helppous ja toimivuus. Tuotteita on helppo sekoittaa oman maun mukaan. Patukat on superhelppo ottaa matkaa mukaan. Pirtelöissä voi käyttää haluamaansa nestettä. Itse käytin aiemmin vettä, nykyään usein erilaisia kasvimaitoja. Osan nesteestä korvaan usein FitLinen jogurtilla. Voit toki myös käyttää ihan normaalia maitoakin halutessasi. Mukaan voi laittaa marjoja tai hedelmiä oman maun mukaan. Voit sekoittaa ihan käsin, mutta mielestäni parasta tulee blenderillä tai sauvasekoittimella. Jauheet toimii upeasti tottakai myös smoothien joukossa tuomassa ravintosisältöä. Itse lisäsin juuri jauhetta pannukakkuun normaalien jauhojen tilalle. Letut on helppo tehdä munista ja ProShape-jauheesta, täytteet voi olla makeita tai suolaisia halusi mukaan. Vain mielikuvitus on rajana ja erilaisia ohjeita löytyy valtavasti.

Tee tilaus kaupastani tai kysy minulta suoraan 0404138481 tai masunkutistaja@gmail.com. Mikäli olet jo kanta-asiakas, saat tuotteista 20% alennusta. Mikäli haluat alennusta, kysy minulta miten se onnistuu.

Who you gonna call?

Kun lapsellasi on korva kipeänä, vietkö hänet gynekologille? Onko tamperelaisen antama arvio tamperelaisesta ravintolasta, jossa hän on käynyt usein, uskottavampi kuin  turkulaisen, joka on lukenut aiheesta mielipidekirjoituksen? Muuttaako asian se, että turkulainen on ravintolapäällikkö ja tamperelainen sihteeri? Kun rakennat talon, palkkaatko vastaavaksi mestariksi automekaanikon? Pyydätkö salitreeniin apua englanninkielen opettajalta, jonka harrastuksiin kuuluu avantouinti ja sudokut? Kymmenen kaveriasi on nähnyt saman leffan. Yhdeksän tykkää ja yksi haukkuu. Onko tämä haukkuja ainoa joka on rehellinen?

Ylläolevat ajatussekoilut ovat hyvin absurdeja ja vailla mitään järkeä. Tuntuu vaan että noin monen ihmisen mieli välillä toimii. Facebookin ryhmät on mitä hauskin paikka monille päästä pätemään, tulla huomatuksi. Puheillahan ei tarvitse olla minkään sortin todellisuuspohjaa. Kunhan vaan pääsee sanomaan. Sanoistaan harvoin joutuu vastuuseen. Itse pyrin Facebookissakin käyttäytymään samoin kuin oikeassa elämässä eli rehellisesti ja reilusti. En kirjoita asioita joita en voisi sanoa ihmisille kasvotusten.


Olen saanut kuulla olevani mm. käärme ja huijari. Ihmisiltä, jotka eivät ole koskaan kokeilleet yhtään FitLine-tuotetta tai tavanneet minua. Se, että teen työkseni jotain tavanomaisesta poikkeavaa antaa joillekin ihmisille mielestään oikeuden hyökätä minua (tai kollegoitani) vastaan, ilman yhtään pätevää syytä. Hämmentävää, hyvin hämmentävää. Yritän aina ymmärtää ja tajuan että jokainen (myös minä) lukee aina kaiken oman filtterin läpi ja kaikessa kommunikaatiossa on aina valtavan suuri väärinymmärryksen vaara.

Ihmisten omat kokemukset on kuitenkin asia, joka ei voi olla väärin. Oma kokemus on oma kokemus. Sitä ei kenenkään ”asiantuntijan” arvelu muuksi muuta. Aina voi toki vedota placeboon ja noseboon ja joukkohysteriaan ja aivopesuun, mutta silti kokemus on kokemus. Sanonkin aina että olipa syy mikä hyvänsä, vaikka sitten se että minä vaan uskon niin järkyttävän lujaa, niin olkoon. Tärkeintä on että olen saanut upean muutoksen elämääni ja saan siitä olla onnellinen ja kiitollinen. Ja tosi jännä että tämä väitetty placebo on korjannut verikokeiden tuloksia…


Pyysin muutamaa tiimiläistäni kirjoittamaan omia kokemuksiaan omin sanoin. Kiitos teille ihanille ❤ ❤ ❤ Koska autan tiimiäni kaikin tavoin, en tässä postauksessa mainosta lainkaan omaa kauppaani vaan jokaisen osallistuneen tiimiläiseni nettikauppaa (Klikkaa nimeä).

Kukaan tiimissäni ei myy tuotteita ainoastaan siksi, että saisivat rahaa vaan siksi että rakastavat tuotteita ja haluavat jakaa hyvää oloa kaikille muillekin. Toki raha on kiva bonus, ilman sitä on vielä vaikea elää tässä maailmassa. Helpolla ei tässä(kään) työssä rahaa saa, mutta on vain ja ainoastaan reilua että jokainen saa itse päättää maksaako tuotteet työllä vai rahalla vai niiden yhdistelmällä.

Hanna, 41, lähihoitaja. Aloitin FitLinen käytön syyskuussa 2016. Minuun iski 40 kriisi ja ajatus, että on alettava huolehtimaan itsestäni. Suvussa on paljon erilaisia sairauksia enkä itsekään ihan hyviä arvoja ole saanut verikokeista. Syön mielestäni suht terveellisesti, mutta en kuitenkaan tarvittavia määriä kasviksia päivässä saa. Aloin käyttämään perussettiä ja jogurttia ja helmikuussa tein resetoinnin. Olen ollut paljon pirteämpi aamuisin herätessäni ja oikein kaipaan aamujuomaani. Aloittaessani en ajatellutkaan saavani apua myös aina kipeään vatsaani. Laktoosi-intoleranssi on vaivani ja kärsin kovista kivuista vaikka söin laktaasipillereitä todella usein. Nykyään laktoosinsietokykyni on huomattavasti parempi enkä ole saanut kipukohtauksia ollenkaan. Nykyään käytössä on myös ateriankorvikepatukoita sekä proshape, mainio eväs töihin. Lemppari taitaa olla Basic ja activize yhdessä aamuisin.”

Sabina, 36v. Taksinkuljettaja ja erityislapsiperheen äiti. Törmäsin Fitlineen jo n 3 vuotta ennenkuin itse päätin niille antaa mahdollisuuden. Vuoden seurasin tuttuni päivityksiä fb:ssä ja mietin, ettei voi pitää paikkaansa. Kunnes oma terveys oli niin huonossa jamassa, etten keksinyt muuta. En nukkunut kunnolla (ja sohvalla senkin vähän mitä nukuin), kärsin migreeneistä ja päänsäryistä suurimman osan kuukaudesta pitkän aikaa, vatsa kouristeli kivusta ja isompi hätä yllätti monta kertaa päivässä pahimmillaan, mieliala oli ihan maassa enkä jaksanut oikein mitään, seksuaalinen haluttomuus ja itseinho oli kamalaa. Mihinkään näistä oireista en halua palata.
Tuotteiden käytön aloitus ja samaan hetkeen ensimmäinen cellreset vei kaikki nuo oireet pois. Kohta 2 vuotta Fitskut kuuluneet meidän perheen elämään ja on ja pysyy käytössä 💗  Ainiin, suosikkituote 🤔 Apua…. Uusi munogen 😍 Ja optimaalisetti!! Ja aminot, patukat, jugge ja solunsuoja…. en osaa valita 😬😅

Minna ikä 46 (kohta 47) lähihoitaja ja vuorotyö. Eli käyttänyt nyt 3,5 kk tuotteita ja optimaalisetti koko ajan käytössä. Munogen käyttöä takana noin 2 viikkoa. Suurin vaikutus on ollut migreenin väheneminen ja henkisen tasapainon paraneminen niin itsellä kuin puolisolla. Siis molempiin 🙂 migreeniin ja henkiseen puoleen. Stressitasapaino hyvä ja vatsakumpukin on pienentynyt, rasvaa palaa. Yöunet paremmat ja virestaso noussut. Jaksan vuorotyötä paremmin ja työssä jaksan touhuta paremmin. Oisko siinä tärkeimmät 😀

Mia 37v palkkasihteeri. Käyttänyt tuotteita 1v. Optimaalisetti pitää kurissa couperosa ihon ja saa jaksamaan paremmin. Hapenottokyky parantunut joten jaksan myös juosta. Arvostan syvää hyvää unta joten Restorate suosikki tuote 😍

Tara, 32 vuotta, palvelusihteeri, käyttänyt joulukuusta 2016. Käytän tuotteita, koska näiden avulla jaksan töissä + kotona pikkulapsiarkea. Nukahdan ja nukun paremmin. Seuraavaksi tarkoitus keskittyä vastustuskyvyn lisäämiseen ja tehdä cellreset. Suosikkituotteeni on activize! 😊

”Hennariikka / 35 / tiiminvetäjä ja maavastaava / Fitline-ikä melkein 2 vuotta / käytän, koska haluan voida hyvin ja paremmin / ehdoton lemppari on Sydänduo, sillä sen käytön myötä mun iho on vuoden ympäri kostea 😍 Myös uusi 4-ever on ihan huippu!!”

Jaakko, 41, perheenisä ja Business Controller. Olen käyttänyt Fitskuja
kolmisen vuotta. Perustuotteillakin sain ihmeitä aikaan, lähinnä
energiatason nousu, helpommat aamut, syvän unen yöt, ”hävinneet”
koivu- ja koira-allergiat sekä pikkuflunssat, parempi hämäränäkö sekä
viimeisempänä, mutta ei vähäisempänä, kellontarkkuudella toimiva
aineenvaihdunta eli suomeksi kakka. Sitten viimeistään Cellreset
muutti lopullisesti suhtautumiseni hyvinvointiin. Oli uskomatonta
huomata, miten syömisellä voi vaikuttaa energiaan, oloon ja
mielialaan. Puhumattakaan fyysisestä suorituskyvystä ja tietysti
ulkonäöstä, ei sitäkään voi sivuuttaa osana hyvää oloa itsestään.

Paluuta vanhaan ei ole. Käytän säännöllisesti Optimaalisetin
tuotteita, Jogurttia, Aminokapseleita, Solunsuojaa ja Sydänduoa. Suosikkini
näistä on Aminot, vaikutus sekä fyysiseen kehittymiseen että
mielialaan on uskomaton. Myös kosmetiikkaa on käytössä, erityisesti
suosittelen kaikkia miehiä tutustumaan parranajogeeliin.”

”Jenni, 38-v, kotiäiti-yrittäjä-keikkatyöläinen. Aloitin marraskuussa 2014 ostamalla yhden purkin Restoa koska halusin nukkua. Kolmantena iltana nukahdin ja nukuin täyden yön. Otin käyttöön Optimaalisetin. Resetoin ekan kerran helmikuussa 2015 tavoitteenani todistaa Resetointi huijaukseksi. Se muutti suhteeni ruokaan lopullisesti. Nykyään syön pääosin puhdasta ruokaa, käytän laajasti tuotteita ja olen erittäin tyytyväinen. Suosikkituotetta on vaikea valita koska kaikilla tuotteilla on oma tehtävänsä, mutta sanotaan nyt tähän ProB4-Jugge, koska se on helpottanut koko perheen elämää valtavasti.”

Onko sinun mielestäsi uskottavampi tietolähde joku henkilö, joka on lukenut paljon jostain aiheesta vai se henkilö, joka on henkilökohtaisesti kokenut asian? Pätee niin FitLine-tuotteisiin kuin mihin tahansa muuhunkin. FitLine-tuotteiden takana on niin vahva asiantuntijatiimi ettei kukaan yhteen tai muutamaan ainesosan puuttuva arvostelija osu lähellekään totuutta epäilyissään 😊


Itse luotan kokemukseen. Varsinkin Fitskujen suhteen, koska oma kokeilu on täysin riskitön. Jos et tuotteista jostain syystä tykkääkään, voit palauttaa ne ja saat rahasi takaisin. Tuotteet kyllä toimii ja vaikutukset huomaat kun vaan löydät omat annokset sponsorisi avulla. Toki sinulla on oikeus uskoa täysin tuotteista tietämättömien mielipiteitä, mutta toivon että mietit hetken.

Totta on myös se, että mikään ei toimi kaikille. Mutta mikä ihme saa ihmisen pakonomaisesti toistelemaan negatiivisia kokemuksiaan jokaisessa asiaan liittyvässä keskustelussa. Itsellänikin on mielipiteitä ja kokemuksia monista asioista joista monet muut tykkää. En kuitenkaan koe tarvetta työntää mielipidettäni joka paikkaan enkä varsinkaan mene arvostelemaan asioita, joista minulla ei ole mitään todellista tietoa.

Keskustelen mielelläni myös Fitskuihin liittyvistä väärinkäsityksistä ja harhaluuloista, mutta teen sen mieluiten henkilökohtaisesti esim. puhelimitse 🙂 Numeroni on 0404138481, kysy rohkeasti niin kerron kyllä.

Aamut on ihania!

Tiedäthän sen tunteen kun heräät aamulla pirteänä, hyvinnukutun yön jälkeen? Niin tiedän minäkin ❤ ❤ ❤ Se on jotain niin mahtavaa ja ihanaa! Tiedän ihmisiä, joille sellaiset aamut on ihan perusjuttua, muunlaiset aamut on poikkeuksia. Mutta tunnen myös paljon niitä, joille tällaiset aamut on ihan utopiaa. Itse olin sellainen…

Pari vuotta sitten nukuin mielelläni mahdollisimman pitkään. Onneksi kotiäitiys salli sen. Emme koskaan käyneet missään  kerhoissa, koska mä en jaksanut. Lapsi oli iltapäiväkerhossa yksinkertaisesti siitä syystä, ettemme mitenkään selvinneet aamuisin liikkeelle. Jos joskus oli pakko, se oli täyttä tuskaa, kaikille. Lapset kyllä heräsi aikaisin joo. Mutta minä en. Tai saatoin olla fyysisesti hereillä… Tiedätkö sen tunteen? Et ole sängyssäsi (missä tietty haluaisit) vaan jossain muualla mutta mielesi harhailee edelleen jossain unimaassa. Kahvia koneeseen, paljon.

Omalla kohdalla syy väsymykseeni oli nukkumisessa. En ollut iltaisin väsynyt. En nukahtanut kun menin sänkyyn. Uskon että kärsin kroonisesta univajeesta. Luin artikkeleita ”Iltavirkut ovat tutkitusti fiksumpia” ja jaoin niitä tyytyväisenä Facebookiin. Chattailin muiden iltavirkkujen kanssa pitkään. Aamuisin liikkeellelähtö venyi ja venyi.

Nykyään mulla on kello soimassa arkisin klo 6. Herätän lapset (tai ainakin koululaisen) klo 7. Otan aikaa itselleni. Käyn suihkussa ja luen, nautin aamujuomani hiljaisuudessa ja rauhassa. Usein koululainenkin tosin herää itsekseen ja onkin monena aamuna yllättänyt minut tulemalla alakertaan täysin pukeutuneena ilman sen kummempaa herättelyä. Vapaa-aamuina herään yleensä klo 8, joskus klo 9, mutta harvoin nukun sen pidempään vaikka saisinkin.

Mieheni oli ennen aivan toivoton zombie aamuisin. Oli turha yrittääkään puhua mistään aamun ensimmäisten tuntien aikaan. Nykyään hänkin on täysin toimintakykyinen jopa arkiaamuisin, vaikka joutuu heräämään aikaisin. Tykkää kyllä edelleen nukkua vapaapäivinä. Niitä ei nyt tietty enää pahemmin ole kun ratakausi on alkanut…

Jos haluat tietää mikä on muuttanut meidän aamut tuskasta nautinnoksi ja voisit itsekin tykätä vastaavast jutusta, kuuntele Zoom-webinaari tietokoneellasi tai puhelimellasi sunnuntaina 21.5. klo 20. Lähetä mulle sähköpostia masunkutistaja@gmail.com tai laita FB:ssä viestiä niin saat liittymislinkin. Kerron tuotteista lisää ja voit sitten päättää mitä tiedolla teet. Arvostatko itseäsi ja kokeilet saisitko apua vai jatkatko vanhalla linjalla?

Kauniita unia ja upeaa päivää juuri sinulle ihana lukijani ❤ Kiitos että olet ❤

Poistaako FitLine-tuotteet migreenin?

Ei poista. Parantaako FitLine-tuotteet syövän? Ei paranna. Pelastuuko maailma kun käyttää FitLine-tuotteita? Ei pelastu. Tulenko helposti miljonääriksi kun aloitan FitLine-jälleenmyyjänä? Et tule.

Olen harmittavan monesta FB-ryhmästä viime aikoina joutunut lukemaan ihmisten saaneen liian suuria lupauksia upeista tuotteistamme. Tilanne vaatii siis hieman pohdintaa. Mahtaakohan olla niin, ettei oikeasti lupauksia ole annettu, vaan kuulija on kuullut asiat haluamallaan tavalla? En tietty voi tietää lupaileeko joku organisaatiossamme liikoja, mutta voisiko yksi osa olla myös siinä, että ihmiset kertoo omia kokemuksiaan ja ne otetaan lupauksina?

FitLine-tuotteet on ravintolisiä, jotka täyttävät monipuolisenkin ruoan täyttämät aukot. Monet meistä ei syö päivittäin täydellisesti, mutta yllättävän monet niistäkin, jotka ovat jo pitkään syöneet mielestään oikein, ovat suorastaan järkyttyneet miten paljon paremmin he voivat aloitettuaan tuotteiden käytön. Terveille ihmisille ei tule välttämättä mitään valtavaa muutosta. Elämä vaan alkaa vähitellen maistumaan mukavammalta 🙂

Muutokset eivät tule hetkessä. Ja alkuun saattaa tulla jopa takapakkia, aivan normaali kehon prosessi. Kärsivällisyys, jatkuva käyttö ja opiskelu on avaimet onnistumiseen. Tilaisuuksia järjestetään usein, niissä oppii miten tuotteita voi käyttää saadakseen niistä parhaan hyödyn. Meidän tiimin tilaisuuksissa ei ole hurmosta, ei painostusta, ei edes tuotemyyntiä. Sinne saa ihan vapaasti tulla kuuntelemaan ja kyselemään. Kysy minulta koska olen lähellä sinua tai seuraa tilaisuuksiamme FB-ryhmässämme netin kautta livenä.

Sairauksien parantamisesta usein kysellään ja kokemuksia niistä kerrotaan. FitLine-tuotteet hoitaa vaan terveyttä, ei sen kummempaa. Jos joku oire saadaan kuriin, se on ihan siitä syystä että kropassa on ollut joku puutos, joka on oireen aiheuttanut. Ja kun se puute korjataan, oirekin häviää. Mitään sairauksia ei tuotteillamme voi hoitaa. Jos sinulla on joku lääkitys, sitä täytyy tottakai seurata. Jos lääkäri on sitä mieltä että lääkitystä voidaan vähentää tai poistaa, hyvä juttuhan se on. Näin on monelle käynyt. Mitään ei kuitenkaan voi luvata koska sairaudet voi johtua monista asioista. Tämä ei ole mitään vastuunpakoilua tms vaan yksinkertainen totuus.

Olen myös lukenut monen saaneen katteettomia lupauksia ansaintamahdollisuuksista. Tämä ei ole helppoa työtä. Tässä ei tienaa sillä että hankkii paljon jälleenmyyjiä ja itse makailee sohvalla ja piereskelee. Ne, jotka ansaitsee hyvin, ei välttämättä ole missään ”pyramidin huipulla” kuten perinteisissä työpaikoissa parhaiten ansaitsevat vaan tekevät eniten töitä. Perinteisessä työpaikassa voit tehdä pitkää työvuoroa ja saada ylityökorvauksia. Mutta voitko tekemällä lisätunteja ylittää pomosi palkkatason? Aika harvoin, oletan. Parhaan palkan saavat yleensä ne, jotka ovat kouluttautuneet korkeimmalle ja valinneet alansa oikein. Palkkakehitys on harvemmin kovinkaan suurta.

Suosittelumarkkinoinnissa, verkostomarkkinoinnissa, suoramyynnissä, mitä sanaa haluatkaan käyttää, ansaitset juuri sen verran kun ansaitset. Eli jos teet ahkerasti työtä vuodesta toiseen, koulutat itseäsi, auta tiimiläisiäsi tekemään samoin, kukaan ei rajoita tulotasoasi. Ja jokainen saa tehdä juuri sellaista tuloa kuin haluaa. Jollekin riittää se, että saa hieman alennusta omista tuotteistaan. Joku haluaa pari sataa extraa kuukaudessa säästääkseen perheelle lomamatkan vuosittain. Minä itse haluan sellaisen tulotason mitä normaalistakin työstä saisin eli työllistää itseni yrittäjänä. Joku tiimissäni voi haluta vielä enemmän. Suurin osa ei halua rahaa. Suurin osa haluaa vaan voida paremmin ja käyttää tuotteita. Sekin on ihan täysin sallittua ja hyvä juttu.

Kun kiinnostut verkostomarkkinoinnista, katso täältä upeita videoita joissa asiat on selitetty selkeästi http://www.janniebak.dk/fi_index.htm.

Tärkeintä kaikessa on se, että kerrot minulle (tai sponsorillesi) mitä haluat. Ja yhdessä teette työtä tavoitteiden saavuttamiseksi. Mielen saa muuttaa koska vaan, sehän on vaan elämää 🙂 Joku voi olla tosi innoissaan bisnesmahdollisuudesta alkuun, mutta tajuttuaan että se vaatii työtä, muuttuukin vaan käyttäjäksi. Toinen taas sanoo ettei koskaan puhu kenellekään (kuten minä), mutta yllättäen saakin parin vuoden päästä ihan kivat bonukset kuukausittain. Suurin osa vaan käyttää, pitää purkit piilossa eikä kerro kenellekään. Nauttii omasta hyvästä olosta. Sekin on ihan sallittua ❤

Näihin sanoihin ja tunnelmiin päätän postauksen tänään. On ihanan terapeuttista kirjoitella tänne omassa rauhassa. En enää helpolla lähde mukaan FB-kirjoitteluihin. Varsinkin kirjallisessa viestinnässä on niin suuri väärinkäsityksen mahdollisuus, puolin sun toisin. Siksi mieluiten keskustelen asioista kasvotusten tai puhelimitse. Kun kiinnostut tuotteista, tavataan ja jutellaan. Maistelet ja teet sen perusteella ratkaisusi. Ei tartte pelätä että houkuttelen myymään tms, sehän olisi ihan järkyttävää. Ei näitä tuotteita kukaan voi myymällä myydä, vasta sitten kun omaa hyvää oloa haluaa jakaa muillekin, suosittelu onnistuu ja on kivaa.

Mun puhelinnumero on 0404138481 (Jenni). Soittele ja on tosi kiva jos esittelet itsesi puhelun aluksi ❤ Mukavampi jutella kun tietää kenelle puhuu. Ihanaa iltaa sinulle. Toivon että hälvensin edes hieman väärinkäsityksiä etkä itse ole joutunut liikalupausten kohteeksi. Kun haluat voida paremmin, kokeile. Aina voit palata takaisin vanhaan. Tuotteita voit tilata asiakashintaan täältä ja tukkualennuksella täältä.

HUOM! Voisin kertoa sulle tosi paljon tositarinoita siitä, mitä tuotteiden ansiosta ihmisten terveydelle on käynyt, mutta se ei ole Suomessa sallittua. Ei minkään ravintolisän kohdalla. Eli jos törmäät esim. netissä ihan huikeisiin tarinoihin, ne voivat todellakin olla totta, mutta Eviran ansiosta niitä ei saisi kertoa. Muista käydä lukemassa faktaa yrityksestä FITLINE FAKTA -blogista (linkki).

Flunssa

Kahtena aamuna olen herännyt kurkku kipeänä ja vähän jännittänyt mahtaako se flunssa meillekin rantautua. Eilen pikkumuksu 5-v oli kuuma kuin kekäle ja käytännössä nukkui koko päivän. Se aika kun oli hereillä, nautittiin herkullisia juomia sopivina sekoituksina.
Tänään itselläni ei enää kurkku koske eikä muksukaan ole edes lämmin. Niin onnellinen ❤❤❤
”C-vitamiinin ”puoliintumisaika” elimistössä on 20 minuuttia – se siis poistuu elimistöstä nopeasti. Sitä pitää saada tasaisina annoksina pitkin päivää.
Tutkijat, jotka ovat mitanneet vilustuneiden ihmisten C-vitamiiniipitoisuutta, ovat saaneet tulokseksi nollan. Kaikki on poissa. Immuunijärjestelmä on ottanut kaiken C-vitamiinin elimistöstä. Jos olet terve ja otat 3 g C-vitamiinia suun kautta, sinulle tulee ripuli, koska vitamiini jää suoleen; se ei imeydy, koska sinulla ei ole sille tarvetta. Jos sinulla taas on syöpä tai olet vilustunut, voit ottaa 20 g C-vitamiinia. Kaikki imeytyy suolikanavan yläpäässä, eikä C-vitamiini pääse paksusuoleen aiheuttamaan ripulia.
…..
Jos elimistössäsi on tulehduksenkaltainen sairaus, ala sairauden mahdollisimman varhaisessa vaiheessa ottaa yksi 1 g C-vitamiinitabletti joka tunti kuuden tunnin ajan. Jatka 1 grammalla kolme kertaa päivässä kunnes on kulunut viikko ilman oireita.” Knut Flytlie: Vitamiinit
Minä en luonnollisesti suosittele mitään C-vitamiinitablettia vaan meidän firman varmasti imeytyviä ja turvallisia tuotteita ja LEPOA. Kuumeessa on tärkeä juoda paljon. Itse otan heti ensimmäisten flunssaoireiden alettua parin tunnin välein cocktailin, joka sisältää B-vitamiinikompleksia, mineraalivalmistetta ja vielä terveyden tehostajaa. Kroppa ottaa sen mitä tarvitsee ja saa voimia paranemiseen jogurtista.
Jogurtti on oikeastaan paremminkin maitohappobakteerivalmiste. Se valmistetaan itse, eli kaikki 10-12 päivää elävät maitohappobakteerit on elossa vielä kroppaan päästessään. Inuliini suojaa niitä että ne pääsevät perille suolistoon. Suolistossa maitohappobakteerit toimivat kuin poliiseina, päästävät hyvät aineet imeytymään ja huonot ulos luonnollista reittiä. Suolistossakin niiden elinaika on sama 10-12 päivää, siksi niitä on saatava jatkuvasti lisää.
Tämä jogurtti on yksi niistä vahvimmista syistä miksi alunperin tuotteisiin rakastuin. Tyttäreni oli silloin 5-vuotias ja oli jo pitkään kärsinyt ummetuksesta. Apteekin sokeriliuos aina auttoi väliaikaisesti, muttei korjannut ongelmaa. Kaksi päivää jogurtin aloittamisen jälkeen ongelma loppui eikä ole enää palannut kertaakaan. Parasta mitä äiti tietää on lastensa hyvinvointi ❤
Olen siitä onnellisessa asemassa että voin helposti toteuttaa myös levon aina tarvittaessa koska päätän itse omat työaikani. Arvosta sinäkin itseäsi ja lepää kun sairaus meinaa iskeä. Mikäli et kuuntele kehoasi kun se kuiskailee, joudut kärsimään kun se huutaa… Ota terveytesi ohjat omiin käsiisi, lopeta miettiminen ja tee päätös 🙂
Voit tilata perustuotteet itsellesi tukkuhintaan tämän linkin kautta tai yksittäin suoraan kaupasta. Kun olet edes kerran tilannut tuotteet tukkuhintaan kestotilauksella (kolmen kuukauden perustuotteet kerralla kotiin, maksu kolmessa erässä), saat kaikki muutkin tuotteet 20% alennuksella.
Nyt on ihan huipputarjouskin meneillään! Jos olet lopettanut kestotilauksesi jostain syystä vuoden 2016 aikana ja aktivoit tilauksesi tammikuun 2017 aikana, saat ilmaisen Activizen tilauksesi mukana. Aktivoinnin hoidat helpoiten soittamalla tai laittamalla sähköpostia asiakaspalveluun Vantaalle.