Raudanpuute

Mulla on nyt meneillään hieman suurempi terveysprojekti. Sain diagnoosin vakavasta raudanpuutteesta ilman anemiaa (papereissa kyllä diagnoosina raudanpuuteanemia, mutta koska hemoglobiini on kunnossa, anemia ei ole oikea termi) ja sitä nyt hoidellaan kuntoon. Syy tilanteeseeni on selkeä. Olen lisääntymisikäinen nainen, joka ei halua sotkea kroppaansa hormoneilla eli kuukautiset tulee kellontarkasti. Sen lisäksi olen synnyttänyt kaksi ihanaa tytärtä ja vielä kaiken tämän päälle luovuttanut ahkerasti verta (unohtaen rautatankkauksen siihen päälle pari kertaa…).

Raudanpuute huomattiin ”vahingossa”. Kävin Cityterveydessä (nyk. Synlab) laajoissa verikokeissa ihan vaan siksi, että kuulen paljon kauhistelua siitä, miten pienet pitoisuudet Fitskuissa on. Kuulen myös kauhistelua siitä, miten käytän ruokavaliossani rasvaa. Monet ovat olleet sitä mieltä että pakko on vaikuttaa niin maksaan, munuaisiin kuin kolesteroliinkin ja kaikista vitamiineista on varmasti puutetta. Eipä ollut 🙂 Kaikki muut arvot oli täysin kunnossa.

Varastorauta oli niin matala että käytännössä sitä ei ollut jäljellä enää lainkaan. Olen lukenut Facebookissa raudanpuute-ryhmässä miten muut voi näillä samoilla arvoilla… Ovat totaaliväsyneitä, eivät jaksa mitään, elämä on aivan kauheaa. Mulla oireena sanojen unohtelu toisinaan, keskittymiskyvyn heikkous, palantunne kurkussa ja hengästyminen kävellessä joskus… Kiitos Fitskujen, yksi puute ei ole vienyt elämältäni pohjaa ❤ ❤ ❤ Terveys on kokonaisvaltainen asia!

Vakava raudanpuute vaivaa jopa 40% lisääntymisikäisistä naisista. Usein kuukautisten aiheuttamaa rautavajetta ei saada täytettyä vuotojen välillä. Hemoglobiini on huono raudanpuutteen indikaattori. Jotta todellinen tilanne saadaan selville, on testattava monia eri asioita. Facebookissa on ryhmä nimeltään Raudanpuute, jossa on paljon tietoa ja keskustelua aiheesta. Osa lääkäreistä pitää piilevää raudanpuutetta humpuukina…. Älä aloita rautatankkausta ominpäin, syy on aina selvitettävä. Itsekin olen menossa parin viikon päästä keliakiatesteihin samalla kun ferritiinin nousu kontrolloidaan.

Nyt seuraan mielenkiinnolla mitä tapahtuu kun rautavarastotkin saadaan kuntoon. Hemoglobiini on ollut kokoajan hyvä, muutenhan en olisi saanutkaan luovuttaa verta. Muista huolehtia terveydestäsi ja myös välillä selvittää mitä pinnan alle kuuluu. Fitskut huolehtii kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista ja terveydestä, mutta jos jostain syystä tulee joku vakava puutostilanne, se täytyy hoitaa kuntoon. Milloin sinä olet viimeksi käynyt verikokeissa?

Kun tämän kirjoituksen julkaisin, sain monia yksityisviestejä joissa kyseltiin miten käytän Fitskuja rautatankkauksen tukena. Tässä kaikille yhteisesti vastaus. Käytän nyt siis todella suurta määrää rautaa väliaikaisesti lääkärin ohjeistuksella, älä tee tätä ilman hoito-ohjetta ammattilaiselta! Herään aamulla klo 7, otan heti 100 mg Retaferin Nivelkunnon kanssa (1 tl, 3 dl vettä). Jossain vaiheessa aamua otan 3 mittaa Activizea. Aamupalan syön vasta kun olen vienyt tytöt kouluun eli ysin jälkeen. Usein aamupalan tärkein osa on jugge, joka pitää suoliston bakteerikannan kunnossa. Monesti teen ravitsevan pirtelön juggesta ja jostain ProShape-jauheesta. Päivällä otan seuraavan 100 mg Retaferin Basicsin kanssa. Päivällisen syön noin klo 18 ja kolmannen raudan sitten pari tuntia sen jälkeen Solunsuojan kanssa. Restoraten otan muutama tunti viimeisen raudan jälkeen.

Ihanaa että kevät on jo niin lähellä! Nauti jokaisesta päivästä ja huolehdi terveydestäsi. Itse lähden nyt huolehtimaan henkisestä hyvinvoinnista 1,5 h lempeään joogaan ❤

Täältä voit lukea aiheesta lisää minuakin hoitavan lääkärin kirjoittamana (linkki).

Päivitys 31.5.2018 Wow, mikä muutos olossa ❤ En mä tajunnutkaan missä sumussa olin elänyt. Nykyään pysyn keskusteluissa paremmin kärryillä kun pystyn keskittymään enkä  hengästy kävellessä. Palantunnetta ei ole ollut ollenkaan. Kävin kontrollilabroissa ja hyvin on rauta imeytynyt! Ferritiini nyt 65,4 (lähtötilanne 28). Tästä jatketaan 200 mg / päivä, kontrolli taas syyskuussa.

Helpotusta arkeen ja painonhallintaan

Kuka meistä ei vielä tiedä kuinka kuuluu syödä? Muutaman tunnin välein, värikästä, itsetehtyä puhdasta ruokaa. Lisäaineita vältellen, mikrot ja makrot kohdillaan. Mikroaaltouunia viimeiseen asti välttäen tottakai. Ei leipää, ei eineksiä eikä ainakaan pikaruokaa. Useita ruoka-aineita ei saa missään tapauksessa lämmittää uudestaan. Hävikkiäkään ei tietty saa tulla, aina pitää onnistua tekemään juuri oikea määrä ruokaa joka maistuu kaikille…

Todellisuuskin varmasti monilla menee noin. Ja siinä ehditään vielä urheilemaankin päivittäin ja lukemaan kirjoja ja kehittämään itseään. Mutta kaikilla ei resurssit riitä, ainakaan ihan joka päivä.

On olemassa ihmisiä joilla mielenkiinto lopahtaa jossain vaiheessa jos sitä koskaan onkaan. Aamiainen ja lounas korvataan leivällä ja kahvilla, päivällinen syödään koska syötävä on ja iltapala skipataan ettei vaan lihota. Ja silti paino vaan nousee. Tai ruokailuajat on kunnossa, mutta laatu pettää tai toisinpäin. Olo on huono, paino nousee ja kroppa ei tunnu omalta. Vaatteet kinnaa ja jotain tarttis tehdä muttei huvita.

On helppo sanoa että ota vaan itseäsi niskasta kiinni ja syö oikein. Meillä on onneksi ollut jo pitkään hyvä, helppo ja toimiva apuväline CellRESET, aineenvaihduntaohjelma joka alkaa 28 päivän puhdistusjaksolla. Sitä seuraa 1-3 kk:n optimointivaihe jonka jälkeen onkin jo opittu uudet elämäntavat. CellRESET toimii ja on edelleen ihan super, mutta nyt haluan kertoa jostain vähän muusta.

ProShape-ateriankorvikkeet on olleet meillä valikoimissa jo pitkään. Olen itse suhtautunut niihin hyvin skeptisesti. Kyllähän se on oikea ruoka mitä ihmisen pitää syödä eikä mitään pirtelöitä! Kyllä jokainen nyt ruokaa ehtii laittamaan! Tai sitten ei…

Jouduin laskeutumaan norsunluutornistani kun terveys romahti. Ruokahalu ja voimat oli nollissa niin ei hirveästi jaksanut miettiä tai edes syödä. Samoihin aikoihin FB:ssa oli kovaa rummutusta ProShape-tuotteista koska uusi maku oli tulossa / tuli markkinoille. Olin toki aiemminkin silloin tällöin tuotteita käyttänyt, mutta vasta nyt kaikkien näiden vuosien jälkeen oikeasti tajuan tuotteiden hyödyn!

IMG_2582

ProShape All-in-1 tuoteperheeseen kuuluu monta pirtelöä ja patukkaa. Kyseessä ei ole siis mitkään proteiinipirtelöt ja -patukat, vaan ihan täysipainoiset ateriat. Aterioita voi käyttää perinteisen ruoan korvaamiseen kiireessä tai painonhallintaan ja -pudottamiseen. Itse päätät mitä teet, ohjeet kaikkeen löytyy.

Tuotteet on turvallisia ja terveellisiä käyttää, voit periaatteessa vaikka kuukauden ajan syödä pelkkiä ProShape All-in-1 -tuotteita. Se nyt ei tietty ole tavoitetilanne 🙂 Mutta mahdollista.

Laihduttaessa korvaat ensin kahden päivän ajan kaikki päivän kolme ateriaa ProShape-tuotteilla (aamiainen, lounas ja päivällinen). Päivät 3-7 korvaat aamiaisen ja päivällisen ProShapella ja syöt lounaaksi vähähiilarista ruokaa. Päivät 8-28 syöt päivälliseksi aina ProShapen ja syöt aamiaisen ja lounaan vähähiilarista ruokaa tai jos haluat nopeampia tuloksia, korvaat myös aamiaisen ProShapella. Tarkat ohjeet saat kun lataat puhelimeesi maksuttoman FitLine-sovelluksen.

Miksi ProShape? ProShape-tuotteet, kuten muutkin FitLine- ja BeautyLine -tuotteet, on tarkan ja huolellisen tuotekehityksen tulos. Tasapainoinen ja terveellinen ruokavalio ja järkevät elämäntavat on tottakai aina terveyden perusta, mutta ravintolisät tukevat terveyttä siinä sivussa. ProShape-tuotteissa on useita hyödyllisiä ainesosia, jotka auttavat sinua pääsemään lähemmäs tavoitettasi.

Kuidut (vehnäkuitu, kaurakuitu) pitävät sinut pitkään kylläisenä ja huolehtivat suolistosi hyvinvoinnista. Proteiini (maito/soijaproteiini, heraproteiini) auttaa myös nälänhillitsemisessä ja pitää lihakset kunnossa (muista myös riittävä lihaskuntotreeni) jotta rasva palaa. Vihreä kahvipapu-uute on noussut USAssa yhdeksi suosituimmaksi painonhallintavalmisteeksi. Tutkimusten mukaan se mm. heikentää rasvan imeytymistä ja edistää rasvan tehokasta palamista. Vihreä Mate-uute puolestaan vähentää nälän tunnetta ja poistaa ylimääräistä nestettä. Mukana on toki paljon muitakin tehoaineita kuten nokkosuute, papaijajauhe sekä reilusti tarpeellisia vitamiineja ja hivenaineita (mukaanlukien jodi). Maku tuotteisiin tulee luonnollisista aineista (vähärasvainen kaakaojauhe, banaanijauhe, Bourbon-vanilja jne).

Parasta omasta mielestäni on tuotteiden helppous ja toimivuus. Tuotteita on helppo sekoittaa oman maun mukaan. Patukat on superhelppo ottaa matkaa mukaan. Pirtelöissä voi käyttää haluamaansa nestettä. Itse käytin aiemmin vettä, nykyään usein erilaisia kasvimaitoja. Osan nesteestä korvaan usein FitLinen jogurtilla. Voit toki myös käyttää ihan normaalia maitoakin halutessasi. Mukaan voi laittaa marjoja tai hedelmiä oman maun mukaan. Voit sekoittaa ihan käsin, mutta mielestäni parasta tulee blenderillä tai sauvasekoittimella. Jauheet toimii upeasti tottakai myös smoothien joukossa tuomassa ravintosisältöä. Itse lisäsin juuri jauhetta pannukakkuun normaalien jauhojen tilalle. Letut on helppo tehdä munista ja ProShape-jauheesta, täytteet voi olla makeita tai suolaisia halusi mukaan. Vain mielikuvitus on rajana ja erilaisia ohjeita löytyy valtavasti.

Tee tilaus kaupastani tai kysy minulta suoraan 0404138481 tai masunkutistaja@gmail.com. Mikäli olet jo kanta-asiakas, saat tuotteista 20% alennusta. Mikäli haluat alennusta, kysy minulta miten se onnistuu.

FitLine- ja BeautyLine -tuotteiden tilaaminen

Yksi yleisimmistä kysymyksistä joita saan FB-sivujen kautta on ”Miten voin tilata tuotteita?”. Siihen on useampi näppärä tapa.

  1. Osta tuotteet suoraan minulta. Minulla on pieni varasto kotona Littoisissa. Voit hakea täältä, voidaan treffata jossain lähialueilla tai voin postittaa tuotteet sinulle. Maksu joko tilille ennen postitusta / noutoa tai käteinen noudon yhteydessä. KYSY PÄIVÄN TARJOUSTA masunkutistaja@gmail.com tai 0404138481 (Jenni)
  2. Tilaa tuotteet nettikaupasta. Nettikauppa toimii kuten mikä tahansa nettikauppa. Tilaat tuotteet ja saat ne lähipostiisi, se siinä.
  3. Rekisteröidy tukkuasiakkaaksi ja saat tuotteet ensimmäisestä tilauksestasi alkaen edullisemmin. Tukkuasiakkaana saat myös oikeuden halutessasi maksaa tuotteet suosittelemalla tuotteita muille ihmisille. Tämä tulee useimmilla ihan itsestään, kuka nyt ei haluaisi muidenkin voivan yhtä hyvin kuin itse voi. Et kai pidä tietoa hyvästä leffasta tai ravintolastakaan itselläsi vaan kerrot siitä eteenpäin…

    Katso täältä sama videomuodossa 🙂

 

Ai että mulle on taas tullut niin ihanaa palautetta tuotteiden toimivuudesta ja siitä mahtavasta olosta, mikä tulee kun kroppa toimii oikein ❤ Ihanaa on ollut myös olla auttamassa uusia innokkaita ihmisiä saamaan omat tuotteensa ilmaiseksi ja jakamaan samaa hyvää oloa uusille innokkaille ihmisille.

Eilen päättyi helmikuun pistelasku ja saimme mieheni kanssa vihdoin varmuuden sille, että todellakin lähdemme molemmat ilmaiseksi Maltalle viikoksi FitLine-jengin kanssa. Kaikki kulut on maksettu, meidän tulee vaan rentoutua ja nauttia. On tässä työtäkin kyllä saanut tehdä. Viime vuonna jäin hieman vaille matkaan vaadittavista jutuista, mutta niinpä taas tuli huomattua että kaikki tapahtuu tarkoituksella. Nyt päästään molemmat matkaan! Olen äärimmäisen kiitollinen koko tiimille ja tiedän ensi vuonna mukana olevan vielä enemmän tiimiläisiäni.

Kenties juuri sinä olet mukanani ensi vuonna? Tykkäätkö ihmisisistä, matkustamisesta ja oletko avoin oppimaan? Mikäli vastasit kyllä, haluan haastatella sinua ja selvittää sopisitko tiimiini mukaan. Jos meidän kemiat kohtaa, autan sinut tavoitteisiisi! Soita minulle 0404138481 ja aletaan hommiin. Nyt todellakin töitä riittää, ihmiset haluaa voida hyvin ja tarvitsevat tietoa tuotteista.

Älä tule paha kakka

Kakka. Kaikki sitä tekee, mutta harva siitä puhuu. Tai niin minä luulin! Nykyään kun työskentelen suoliston hyvinvoinnin parissa, keskustelen kakasta hyvin usein. ”Mä olisin halunnut ottaa kuvan siitä pökäleestä ja laittaa sen Faceen” on useampi ihminen todennut päästyään eroon jokaisen suupalan aiheuttamasta ripulista… ”Ihanaa kun ei tartte miettiä vatsantoimintaa” on myös hyvin yleinen kommentti nykyään. Mutta mitä kakka sitten kertoo meille terveydentilastamme?

Kakka on siis se lopputuotos, mitä ruoasta jää, kun keho on ottanut siitä pois kaiken tarvitsemansa. Sitä tulisi seurata 🙂 Kakka nimittäin antaa paljon tietoa siitä, miten sisälläsi voidaan.

Kakan koostumus

Pienet, kovat papanat: Ravinnostasi puuttuu kuituja ja nestettä. Lisää nesteiden ja kuidun saantia.

Makkaranmallinen, mutta papanoita täynnä: Ei niin paha kuin irtopapanat, mutta edelleen lisää nestettä ja kuituja tarvitaan.

Makkaranmallinen, mutta halkeileva: Aika hyvä, mutta lisää nestettä tarvitaan.

Makkaranmallinen, sileä ja pehmeä: Täydellinen! Jatka samaan tapaan!

Pehmeitä palleroita joilla selkeät reunat: Ihan ok jos kakkaat useamman kerran päivässä.

Pehmeitä paloja joilla epämääräiset hajoavat reunat: Normaalin rajamailla, matkalla ripuliksi.

Nestemäistä, ei kiinteitä paloja: Sinulla on ripuli. Yleensä syynä on joku tulehdus ja ripulin avulla kroppa pyrkii tulehduksen aiheuttajasta eroon. Tämä voi myös olla krooninen tila, johon on tärkeä puuttua! Huolehdi nesteiden saannista ettet kuivu.

Pehmeä, sotkee pöntön: Ulosteessa on liikaa rasvaa, joka voi kertoa siitä, ettei kroppasi pysty käyttämään rasvoja kunnolla hyödyksi.

Kakan sävyt:

Ruskea: Hyvä juttu. Kakan ruskea väri johtuu maksan tuottamasta sappinesteestä.

Vihreä: Ruoka voi mennä liian nopeasti paksusuolen läpi. Tai olet syönyt tosi paljon vihreitä vihanneksia 🙂 Mahdollinen Crohnin taudin oire.

Keltainen: Rasvainen, pahanhajuinen keltainen kakka johtuu liiasta rasvasta. Se voi johtua imeytymishäiriöstä kuten keliakiasta.

Musta: Voi olla merkki sisäisestä verenvuodosta. Myös esim. raudan syöminen voi värjätä ulosteen. Jos kakka on tarttuvaista ja huolestuttaa, käy lääkärissä.

Vaalea, valkoinen tai savenvärinen: Voi kertoa ongelmista sappitiehyeessä tai maksassa. Jotkut lääkkeet aiheuttaa myös tämän värimuutoksen. Käy lääkärissä.

Verinen tai punainen: Voi olla merkki syövästä tai hajonneista peräpukamista. Käy lääkärissä jos kakassa on verta.

Kuinka usein pitää kakata

Keskimäärin ihmiset kakkaavat kerran tai kaksi kertaa päivässä. Jotkut kakkaa useammin, jotkut harvemmin. Lääkäreiden mukaan ei ole mitään normaalia kakkaustiheyttä, eli jos voit hyvin eikä olosi ole tukala, kakkaat tarpeeksi usein. Kakan kuuluu tulla helposti ja kivuttomasti ulos ja suolen on tyhjennyttävä kokonaan (ettei tarvitse mennä heti uudestaan).

Kelluva vai uppoava

Terve kakka uppoaa hitaasti ja on helppo pyyhkiä. Kakka ei myöskään normaalisti pidä ääntä. Kovasti loiskahtava kakka on liian kovaa. Jos kakka kelluu sillointällöin, siinä on vaan liikaa kaasua eikä tarvitse huolestua. Mutta jos kelluminen on jatkuvaa, se voi kertoa imeytymishäiriöstä esim. keliakiasta

Haju

Terve kakka ei haise kauhealta. Ei se nyt koskaan hyvältä tuoksu koska kyseessä on kuitenkin ruoansulatuksen ylijäämä. Mutta sellainen ”en-itsekään-kestä-tätä-ja-tulee-kyyneleet-silmistä”-käry kertoo siitä, ettei kaikki ole kunnossa. Olet joko syönyt jotain väärää tai suolistosi kaipaa apua. Kaikki pierevät joskus, mutta jatkuva piereminen ei ole normaalia eikä tarpeellista. Hoida itsesi kuntoon.

Kuinka kakka pysyy kunnossa

  • Pureksi ruokasi hyvin. Sopiva määrä on 32 puraisua / suupala, ruoan kuuluisi olla lähes nestemäistä nieltäessä.
  • Älä syö liikaa. Ylensyöminen rasittaa ruoansulatusjärjestelmää hyvin paljon.
  • Jätä gluteeni pois ruokavaliosta (mielipiteitä tähän on toki monia)
  • Syö puhdasta ruokaa, käytä paljon luomuvihanneksia ja -hedelmiä. Suurimman osan kuiduista pitäisi tulla vihanneksista, ei viljoista.
  • Vältä sokeria, keinotekoisia makeutusaineita, lisäaineita, suurta määrää kofeiinia, eineksiä ja muuta käsiteltyä ruokaa, koska ne ovat haitallisia sinun suolistollesi ja immuunijärjestelmälle.
  • Vahvista suoliston bakteerikantaa lisäämällä luonnollisesti hapatettuja ruokia ruokavalioosi (hapankaali, kefiiri) ja ota käyttöön laadukas pro- ja prebioottinen valmiste jos epäilet ettet saa tarpeeksi hyödyllisiä bakteereja ruokavaliostasi päivittäin.
  • Lisää kuituja ruokavalioosi, hyviä vaihtoehtoja on psyllium ja pellavansiemen.
  • Juo tarpeeksi vettä päivittäin
  • Liiku tarpeeksi päivittäin.
  • Vältä turhia kipulääkkeitä, koska ne vaikuttavat suolen toimintaan. Masennuslääkkeet ja antibiootit vaikuttavat myös suolistoon haitallisesti.
  • Kokeile kakata kyykkyasennossa. Silloin suoli tyhjenee paremmin. Jos et halua keikkua pöntön päällä, kokeile ainakin nostaa jalkoja ylemmäs jakkaran avulla.

Kuinka edustamani tuotteet auttavat

Valikoimissamme on kolme mahtavaa suolistonhoitotuotetta, joiden ansiosta saat kakkasi kuntoon.

Perusjuoma sisältää kaksi eri maitohappobakteeria, runsaasti ruoansulatusentsyymejä sekä sulavia ja sulamattomia kuituja. Maitohappobakteerit (L. Reuterii ja L. Acidophilus) korjaavat ja ylläpitävät hyvää bakteerikantaa suolistossasi. Ruoansulatusentsyymit (amylaasi, laktaasi, proteaasi, sellulaasi ja lipaasi) sulattavat terveellisenkin ruoan. Erityisen tärkeitä, jos ruokavaliosi ei päivittäin ole täydellistä ja puhdasta. Käsitellyssä ruoassa entsyymejä on vähän tai ei ollenkaan… Kuidut pitävät suoliston kunnossa ja parantavat suolen toimintaa. Perusjuomassa on toki myös tarpeeellisia muitakin aineita (seleeniä, C-vitamiinia, E-vitamiinia ja A-vitamiinia). Tuote on tehokas eli suolisto-ongelmaisten on kysyttävä (ja toteltava) ohjeet käytön aloitukseen.
PowerCocktail sisältää samat vaikuttavat aineet kuin ylläoleva perusjuoma, mutta lisäksi myös Activizen. Mielipidekysymys, itse tykkään ottaa tuotteet erikseen 😊
Itsetehty probioottinen jogurtti on äärimmäisen helppo tehdä. Se on sokeriton, säilöntäaineeton ja maitohappobakteerit on oikeasti elossa. Bakteerien elinikä on vain kymmenisen päivää. Sisältää neljä eri bakteerikantaa (bifidobacterium species, lactobacillus Acidophilus, lactobacillus delbrueckii subsp. bulgaricus ja streptococcus thermophilus). Ylläpitää tervettä ruoansulatusjärjestelmää ja luontaisia torjuntamekanismeja. Valmistamiseen tarvitset myös haudutusastian.
Linkeistä näet vähittäisasiakashinnat ja voit tilata tuotteita suoraan. Saat tuotteet tukkuhintaan kun tilaat kerralla kolmen kuukauden perustuotteet kotiisi. Alennuksesi on silloin heti 30 % ja jogurttisetistä jopa 50%.

Kerron todella mielelläni lisää miten sinäkin voit saada terveytesi kuntoon! Soita minulle 0404138481 (Jenni, itsenäinen FitLine- ja BeautyLine -edustaja) tai laita sähköpöstia masunkutistaja@gmail.com tai viestitä Facebookissa.

Viiden päivän testisettejä on taas saatavana hintaan 20e! Nouto Littoisista, treffit lähialueilla tai postitus hintaan 2e. Kokeile ja ylläty!

Mitä cellRESET maksaa?

cellRESET on siis lyhyesti sanottuna lääkärin kehittämä ruokavalio ja elämäntapa meille kaikille. Siihen kuuluu osana 28 päivän puhdistusjakso, jonka aikana puhdistetaan solujen insuliinireseptorit sekä tasapainotetaan hormonitoimintaa. Puhdistusjakson jälkeen siirrytään rauhallisesti normaalielämään optimointijakson kautta ja vähitellen opitaan cellRESET-elämäntapa, jossa voidaan jatkuvasti hyvin.

Monia muitakin positiivisia vaikutuksia toki tulee, mukaanlukien painonpudotus. Painonpudotus on yleisin asia mitä ihmiset havittelee, mutta optimointijaksolla useimmat huomaavatkin sen olleen vain pieni kiva lisä suurempien ja tärkeämpien muutosten rinnalla 🙂 Voit lukea minun kokemuksia puhdistusjaksoista täältä ja täältä.


Useimpia ihmisiä kiinnostaa tietysti hinta. Se ei ole salaisuus. Mä kerron sen sulle kun lähetät sähköpostiini masunkutistaja@gmail.com vastaukset seuraaviin kysymyksiin:

1. Paljonko käytät rahaa kuukaudessa ravintoloissa syömiseen (mukaanlukien työpaikkaruokailut)?

2. Paljonko käytät kuukaudessa rahaa kahviloissa ja baareissa?

3. Paljonko käytät kuukaudessa rahaa erilaisiin juomiin (alkoholijuomat, mehut, limpparit, energiajuomat)?

4. Paljonko käytät kuukaudessa rahaa superfoodeihin, vitamiinipillereihin ja ravintolisiin, mitä käytät?

5. Paljonko käytät kuukaudessa rahaa herkkuihin (sipsit, herkkujuustot, pähkinät, karkit, suklaa, keksit, pullat, jäätelö yms)?

6. Paljonko käytät kuukaudessa rahaa leipään ja leivänpäällisiin (leikkeleet, juustot, margariinit)?

7. Käytätkö lääkkeitä? Mitä ja miksi?

Laske summat ja lähetä vastaukset minulle. Muista laittaa mukaan puhelinnumerosi niin soitan sinulle ja kerron lisää, myös hinnan tottakai 🙂

Tänään on taas tullut niin mahtavaa palautetta tiimiläisiltä 🙂 Meillä on ihana ja kannustava porukka johon todella kannattaa lähteä mukaan. Useampi on kehunut tämän systeemin helppoutta ja sitä, ettei ole pienintäkään tarvetta repsahtaa.

Syödään oikeaa puhdasta maukasta ruokaa ja käytetään laadukkaita ravintolisiä. Nautitaan matkasta kohti tavoitteita ❤️

Muista että voit myös soitella mulle 0404138481 (Jenni, itsenäinen FitLine- ja BeautyLine -edustaja). Puhelimessa on niin paljon helpompi käydä asiat läpi.

Tee päätös! Se vie vaan sekunnin ja elämäsi helpottuu kun ei turhaa aikaa mene miettimiseen. Ja aina voit palata takaisin vanhaan, mitään riskiä ei ole!

Toimii muillekin :-)

Täällä mennään jo kolmatta viikkoa cellResetin puhdistusjaksoa ja hyvin menee. Ruoka on herkullista ja olo mahtava. Mieli on kirkas, uni syvää ja aamuheräämiset helppoja. Hirveästi ei haittaa se, että entinen pömppövatsa on silleen aikasten tasainen. Selluliittiähän mulla ei ekan puhdistuksen jälkeen pahemmin ole ollutkaan, mutta nyt se vähäkin on hävinnyt. Iho on mahtavassa kunnossa. Ei voi siis pahemmin valitella.

CellReset on elämäntapa joka toimii. Monesti kuulee sanottavan että elämäntapamuutokset on tehtävä hitaasti, yksi muutos kerrallaan. Mä olen täysin eri mieltä. Itsehän lähdin liikkeelle ruokavaliolla ”kaksi palaa leipää aamulla ja päivällä, kuppi kahvia leipien kanssa, lämmin päivällinen ja illalla ”ei mitään” eli kaikenlaista mitä kaapeista sattui löytymään, mutta silleen ihan vähän vaan”. Hommat oli siis niin pielessä ettei tuossa oikein joku ”valitse portaat hissin sijaan” olisi pahemmin auttanut.

Kunnon aloitus terveelliseen elämäntapaan ja sen oikea opettelu, se toimi minulle ja toimii sinullekin. Puhdistusvaihe on se helppo… Tässä hieman mun kavereiden kommentteja meidän omasta ryhmästä puhdistuksen alkuvaiheessa (lupa kommenttien käyttöön kysytty):

”Viides päivä menossa.hyvin sujuu,mutta kyllä kohta maistuis jo heinäkin;) no muutama päivä vielä ilman.kahvi on jäänyt pois viikko sitten,ei vaan tee mieli.aiemmin on lähtenyt hiuksia aika lailla,nyt huomannut että sekin on vähentynyt huomattavasti.eikä muuten tee mieli makeaakaan(johon olen tosi perso)ja mikä parasta kiloja lähtenyt:)”

”Yllättävän hyvin! Olisin ajatellut hankalammaksi, mut hienosti menee. ei ole nälkä, ja olo on mainio. Turvotusta ei enää ole, ja ainakin mies sanoo, et jotain olis vyötäröltä kadonnut. Vaa’alle menen vasta maanantaina. Mut hyvä fiilis on kaiken kaikkiaan! Aamulla tuli jopa eka fläsäri!”

”Neljäs valkoinen päivä menossa ja ihan uteliaisuudesta kävin vaa’alla kun tulin vanhempien luo… alkupaino 88,5kg nyt 84,3kg !”

”5pvä menossa…turvotus ja pöhötys pois…jopa liivit tuntus tänään ”löysiltä”….-3kg…samaa teen kuin ekalla kuurauksella joka aamu vaa’alla mut ei mua niin se paino kiinnosta eikä stressaa…oon ihan tyytyväinen ja hyvinvoiva mut aina on varaa pudottaa ei väsymystä, oppinut laittamaan kanaa oikein…joka aamu kauhea fläsäri…tänään hemmottelen itseäni ja iltapalaksi tonnikalaa ja munaa tsemppiä kaikille..”

”Hyvin täälläkin. 3 päivä meneillään ja 2.5kg lähtenyt. Mies totesi kans täällä että kasvoista huomaa muutosta:)”

”Huomenta. Voin sanoa että hyvin sujuu.ihmeen helposti menee.ensin ajatusmaailma oli että huh huh vaikeeta syödä pelkkää protskuu, mutta hyvinhän se menee.mitä niillä perunoilla”

”Kolmas päivä vasta meneillään.naama fläsärinä kirjoitan tätä.nipistelee tosi paljon tänä aamuna. Hyvin mielin eteenpäin.ja vaakakin näytti jo 3kg vähemmän tsemppiä teille”

Siivottiin just tossa isännän kanssa kodinhoitohuoneen laatikoita (on todella omituista…) ja eilen yht’äkkiä innostuin suunnittelemaan makuuhuoneeseen uusia sänkyjä ja jo parin tunnin päästä oli homma myös toteutettu… eli nyt tapahtuu asioita, joita vuosia suunniteltu smilehymiö.

Toinen päivä oli tosiaan karmee mut eka, kolmas ja neljäs on ollu hyviä 😀. Hauska huomata miten ruoka ja sokeriaddikti pystyy tähän eikä tee ees mieli mitään. Ja mulla pudotettavaa tosi paljon mut silti oon supertyytyväinen, kun yleensä aika kitsaasti lähtee putoomaan et nyt selkeesti tapahtuu jotain erityistä .

Pidemmälle ehtineet ajattelevat jo syvempiä juttuja 🙂

Mä en edes tarkkaan enää laske päiviä millä mennään…toinen kuuraus menossa, eikä mitenkään terveydellisistä syistä eikä edes painon takia…vaan sen että muistaisi taas tän oikean tyylin syödä….joitain mielitekoja välillä on…eilen söin ruisleivän siivun, aitoon juureen…luomua….heti koin huonoa omatuntoa…mutta tänään valkoinen päivä ja taas maanantaina…Nyt aion optimoinnin tehdä kunnolla ja panostaa siihen…maanantaina alkaa kolmas viikko helppoa ja mukavaa ja uusia ruokia löytynyt…

Unet on taas kunnossa! Eile menin sänkyyn ja 10min ni nukuin! ja nukuin aamuun asti enkä ees muista et olisin nähny mitään unia! yleensähän yöllä mul menee niin lujaa et aamulla ku herää on olo ettei olis ees nukkunu. Mulla kans nyt sellane kuuri menos et en aattele tätä kuurina vaan juurikin palautan taas kunnon syömisen mieleen, jätetään myös lasten murot ym kauppaan ja keskitytään hyvään kunnon ruokaan! hyvä olo!

Tätä cellReset on. Puhdasta oikeaa ruokaa, neljä kertaa päivässä. Tukena laadukkaat ruoasta tehdyt ravintolisät, jotka hoitavat suolistoa ja muutakin kroppaa erityisen hyvin nyt, kun kaikki happamoivat ja tulehduksia aiheuttavat ruoka-aineet on täysin poissa. Puhdistusjakson jälkeen palataan järkevästi normaaliin ruokaan, otetaan käyttöön tarvittaessa suola ja kohtuudella sokeri, maitotuotteet jos haluaa. Keskitytään kuitenkin edelleen proteiiniin, rasvaan ja kasviksiin ja tottakai unohdetaan valmismarinadit sun muut koska makuaisti on muuttunut ja olet oppinut maustamaan ruoat itse 🙂

Nyt mä menen tekemään iltapalaksi kampasimpukkasalaatin. Soittele mulle 0404138481 tai laita sähköpostia masunkutistaja@gmail.com kun haluat tehdä itsellesi hyvää. CellReset sopii ihan kaikille, huippu-urheilijasta sohvaperunaan, ylipainoisesta alipainoiseen, naisille, miehille, nuorille ja vanhoille ja kaikille siinä välissä. Ruokavalio on kehitetty astronauttien ruokavaliosta ja ravintolisät on ruokaa. Puhdistetaan insuliinireseptorit ja tasapainotetaan hormonit ja voidaan paremmin!

IMG_1253

Rasvansieppausta!

Tänä aamuna lueskelin FB:sta kommentteja, joita ihmiset oli laitelleet apteekissa myytävän rasvansiepparin mainokseen. Niin monet haluavat laihtua tai ovat epätoivoisia kun mikään ei toimi. Viimeiset (tai ensimmäiset) tiputettavat kilot on tiukassa. Ja siihenhän on tottakai hyvä ratkaisu rasvansieppari! Koska se myydään apteekissa, sen on oltava hyvä!

Vai onko sittenkään? En tunne kyseistä tuotetta ollenkaan, mutta sen tiedän että rasva on meille kaikille äärimmäisen tärkeää. Niin aivoille, lihaksille kuin aineenvaihdunnallekin. Monet ihmiset ovat laihtuneet ja tulleet terveemmiksi ihan sillä, että ovat jättäneet kevyttuotteet kauppaan ja lisänneet hyviä rasvoja ruokavalioon.

Minulla on nyt meneillään cellReset-elämäntavan puhdistusvaiheen kymmenes päivä. Syön neljä kertaa päivässä puhdasta oikeaa ruokaa, reilusti proteiinia ja rasvaa ja kasviksia sekä lisänä laadukkaita ruoasta tehtyjä ravintolisiä. Olo on mitä mainioin ja painokin on kivasti tippunut, vaikka teenkin puhdistuksen hyvän olon takia.

Tämä oikean ruokailurytmin oppiminen ja ravintolisillä ruoan ravinneaukkojen korjaaminen on tie terveyteen ja hyvinvointiin. Emme pyri nopeaan laihdutukseen kuuriluontoisesti, vaan opimme uuden elämäntavan, jossa on tilaa myös juhlille ja herkuttelulle. Juhlien jälkeen on helppo palata arkeen ja saada kroppa taas kuntoon.


 Mukavaa, helppoa ja miellyttävää. Moni epäilee elämäntapaohjelman toimivuutta siksi, että sen saa vain suosittelumarkkinoinnin kautta. Minä en oikein pysty ymmärtämään miksi. Suosittelumarkkinoinnissa tuttavasi tai tietämäsi ihan tavallinen ihminen on käyttänyt tuotteita, todennut ne toimiviksi ja saanut tuloksia ja tarjoaa sinullekin mahdollisuutta. Tästä suosittelusta hän saa hieman rahaa. Ja tuotteiden toimintaan luotetaan niin paljon, että niille annetaan tyytyväisyystakuu.

Onko parempi ostaa apteekista tuote jota mainostetaan isolla rahalla ja rahat saa apteekkari? Tuotteisiin / asiakkaisiin ei luoteta, ei tarjota osamaksumahdollisuutta tai tyytyväisyystakuuta. Sinä toki päätät, minä olen päätökseni tehnyt ja olen erittäin tyytyväinen valintaani 🙂

Laita sähköpostia masunkutistaja@gmail.com tai soita 0404138481 (Jenni, itsenäinen FitLine- ja BeautyLine -edustaja) kun haluat lisätietoa. Mulla on myös tarjolla viiden päivän kokeilusettejä ravintolisistä hintaan 20e (+postit 2e). Tilaa heti omasi, nämä ovat kokoajan minulta loppu koska kaikki haluaa 🙂